Paimionjoki-yhdistys ry hakee toiminnanjohtajaa!

Paimionjoki-yhdistyksessä on haettavissa toiminnanjohtajan tehtävä. Toiminnanjohtaja toimii myös taloudenhoitajana ja hallituksen sihteerinä. Toiminnanjohtaja huolehtii yhdistyksen yleisestä toiminnasta muun muassa hoitamalla juoksevia asioita, järjestämällä kokouksia sekä kehittämällä toimintaa ja yhteistyötä. Käytettävissä olevien resurssien kohdentaminen parhaalla mahdollisella tavalla laadukkaaseen toimintaan on tärkeä osa tehtävää. Toiminnanjohtaja osallistuu lisäksi yhdistyksen toimintatavoitteiden kannalta tärkeisiin verkostoihin, tapahtumiin, seminaareihin ja koulutustilaisuuksiin. Toiminnanjohtaja toimii esimiehenä ympäristönhoitajalle ja mahdollisille muille työntekijöille.

Paimionjoki-yhdistyksen työkenttä on laaja. Yhdistyksen perimmäisenä tarkoituksena on parantaa Paimionjoen vesistön tilaa ja tavoitteena on ekologisesti terve ja virkistyskäyttöarvoltaan korkea Paimionjoki. Toiminnan painopisteet ovat joen vesiensuojelua sekä kala- ja raputaloutta koskevien toimenpiteiden edistäminen. Lisäksi tarkoituksena on edistää maisemaa, kulttuurihistoriaa, virkistyskäyttöä ja matkailua koskevia toimenpiteitä. Yhdistys antaa myös lasten, nuorten ja aikuisten ympäristökasvatusta.

Odotamme hakijalta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, tehtäväkentän ja taloushallinnon tuntemusta, oma-aloitteisuutta, vastuuntuntoa ja itsenäistä työskentelyotetta. Hanketyöskentelyn ja erilaisten rahoituskanavien tuntemus on suotavaa. Toivomme sitoutumista yhdistykseen pitkällä aikavälillä.

Tehtävä on vakituinen 50 %:n työajalla (18,37 h/vko). Palkkaus 1700€/kk tai voit esittää oman toiveen. Työaika on joustava. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Yhdistyksen toimisto sijaitsee Paimiossa, mutta etätöiden teko on sallittua. Oma auto on välttämätön tehtävän hoidossa. Töitä on satunnaisesti myös iltaisin ja viikonloppuisin.

 

Hae tehtävää lähettämällä cv ja vapaamuotoinen hakemus viimeistään 31.5. osoitteeseen carita.maisila(at)marttila.fi. Otsikoi viesti ”Hakemus toiminnanjohtajan tehtävään”. Kirjaa hakemukseen myös, milloin voisit aloittaa tehtävässä. Haastattelut järjestetään ensisijaisesti maanantaina 8.6.

Lisätietoja tehtävästä antavat yhdistyksen nykyinen toiminnanjohtaja Sanna Vesa: sanna.vesa(at)paimio.fi sekä hallituksen puheenjohtaja Carita Maisila: carita.maisila(at)marttila.fi, p. 044 744 9110.

 

Paimionjoki-yhdistys ry on vuonna 2010 perustettu Paimionjoen vesistön tilaa ja virkistyskäyttöarvoa edistävä yhdistys. Suurin osa rahoituksesta tulee alueen kuntajäseniltä, mutta jäsenistössä on myös paikallisia yhdistyksiä. Rahoitamme toimintaa myös hankkeiden avulla. Yhdistys toimii koko Paimionjoen valuma-alueella Somerolta Paimioon asti.