Someron järviketjun luontokohteet

Someron järviketjulla on monia upeita kohteita luontoretkelle. Myös Someron kaupunkialueella on helppo päästä Paimionjoen rannalle ja nauttia sen tuomasta rauhasta.

Paimionjoki-yhdistys on tehnyt vuosien aikana töitä Pitkäjärjen uimarannan eteen ja sen säilyttämiseksi. Vuonna 2019 sinne valmistui päivälaavu, joten ranta soveltuu nykyään kunnolliseksi retkikohteeksi. Rannalta löytyy myös uimakoppi, vessa ja kesäisin laituri.

Paimionjoen yläosan järviketjulle sijoittuneen vuonna 2016 toimineen Leader -kehittämishankkeen tavoitteena oli löytää ja tunnistaa alueellisia erityispiirteitä järviketjun luonnonympäristössä ja kulttuuriympäristössä. Hankkeen sivuille pääset tästä. Hankkeessa kehitettiin muun muassa pyöreittejä, jotka löytyvät Retki Somerolla -esitteestä.
Tavoitteena oli yhdessä paikallisten kanssa kehittää olemassa olevista ja uusista poluista ja teistä reittejä, jotka ovat kaikkien saavutettavissa.

 

Someron kaupungin sivut